KENNEL ZORNOI: AJATUKSIA

Rakkaudesta rotuun ???

Mitäänsanomaton ja ylevä, usein nähty/kuultu lause kasvattajien sivuilla ja rotu-uskollisten harrastajien huulilla. Onko rakkautta rotuun väistämättä rodun tuhoon johtavien jalostussuunnitelmien laatiminen tai väärän informaation levittäminen ?

Kyseenalaistin julkisesti heti alkuunsa huu-hulluudesta kumpuavat käsittämättömät rajoitukset huu:n osalta Suomen Mustaterrierit ry:n viralliselle pentulistalle pääsemisen ehtona ( kantaja-kantaja HU/N - HU/N yhdistelmää ei hyväksytä). Ihan pelkällä maalaisjärjellä ilman sen suurempaa perinnöllisyystieteiden osaamista kuka tahansa rodusta tai koirista vähänkin välittävä kansalainen olisi 10 sekunnissa voinut väittää rodun jalostuksen loppuvan tuohon rajoitukseen. Juuri näin kaikki tapaamani oikeat kasvattajat asiaan suhtautuivatkin; rajoitukseen, jolla 70-80 % mustaterrieripopulaatiosta suljettaisiin kertarysäyksellä jalostuksen ulkopuolelle. Minä annoin itseni ymmärtää, että kyseessä oli Suomen Kennelliiton päätös, jolle ei kukaan voinut mitään. Valitettavaa, voi-voi !

Eihän se voi olla niin !
Otin yhteyttä 10.4.2013 SKL:n jalostusasiantuntijaan jalostusagronomi Katariina Mäkeen, joka on myös jalostustieteellisen toimikunnann JTT:n jäsen ja kerroin faktat. Katariina Mäki otti yhteyttä JTT:n sihteeriin jalostuskonsultti Päivi Rantasaloon sekä JTT:n puheenjohtajaan Kirsi Sainioon ja he tutustuivat saatavilla oleviin artikkeleihin. Yksimielisesesti ja nopeasti "työryhmä" totesi, että heillä ei ole oikeanlaista tietoa taudista ja sekä minulle itselleni että Suomen Mustaterrierit ry:n jalostustoimikunnalle lähetettiin 24.4.2013 uudenlaiset ohjeet tämän taudin huomioimisesta jalostuksessa. Kennelliiton JTT ei tiennyt taudista mm. sitä, että sairaan geenin suhteen homotsygootit yksilöt (HU/HU) eivät ole sairaita vaan niillä on ainoastaan kohonnut riski sairastua = saada oireita. Mustaterrierirodun kohdalla ei ole edes tiedossa kuinka paljon homotsygooteista ( HU/HU) sairastuu. Jos nyt yleensä jotain tehdään niin homotsygoottien sairastuvuus % olisi hyvä kartoittaa. Katariina Mäen ehdotus olikin se, että ainakin kliinisesti sairaat yksilöt jätetään jalostuksesta pois ja tähdensi, että oireettomat, perimältään homotsygootit ( HU/HU) koirat ovat kliinisesti terveitä.

Kennelliiton JTT luottaa rotuyhdistysten jalostustoimikuntien tietämykseen ja hyviin tarkoitusperiin eikä sillä ole tarkoitus tappaa rotuja sukupuuttoon eikä tahallisesti vaikeuttaa kasvatustyötä.

Alla suora lainaus Suomen Kennelliiton yleisistä jalostusstrategian periaatteista kohta 7:
7. Jalostuksessa turvataan jokaisen rodun perinnöllinen monimuotoisuus. Jalostuksen ohjauksessa pitää mahdollistaa aina, että kaikki kriteerit huomioon ottaen vähintään 50 % rodun kannasta jää jalostuskäyttöön.

Missä on kasvattajien - ja miksei ihan yksittäisten harrastajienkin -perinnöllisyyteen ja koiranjalostukseen liittyvä perusosaaminen ? Onko terve maalaisjärki tai sisälukutaito jo kadonnut luonnonvara ?

Rakkaudesta rotuun ???

27.4.2013

Mystinen, tyhjästä taiottu Huu

Minä, ahneeksi ( mistähän tuokin väittämä perustuu ?) ja välinpitämättömäksi leimattu kasvattaja uskallan olla täysin eri mieltä Huu-sairauden ( hyperuricosuria) nostamisesta prioriteetiksi valittaessa jalostuskoiria. Mustaterrierirotua yli 30 vuotta kasvattaneena ja yli 200 pentua maailmalle lähettäneenä (+ erikokoisia ja erivärisiä snautsereita yli 100 pentua) olen joutunut silmäkkäin monen taudin ja ongelman kanssa. Huu ei kuulu näiden joukkoon. Mustaterrierirodussa löytyy yksittäistapauksia varmaan ihan jokaisen koiralla todetun yli 500 taudin osalta. Huu-tauti kuitenkin on nostattanut lähes joukkohysterian kaltaisen ilmiön.

Näyttää siltä, että 70-80 % mustaterriereistä on taudin kantajia ( N/HU) eli tauti on ollut iät ja ajat rodussa. Yksinkertaisesti laskettuna jäljelle jäävästä 20-30 %:sta puolet on perimältään joko muotoa HU/HU tai N/N. Perimältään sairaat koirat eivät ole sairaita vaan niillä on kohonnut riski ko sairauden suhteen ( uraattikivien muodostuminen). Joidenkin tutkimusten mukaan virtsakivistä alle 10 % on uraattikiviä (voivat olla esim oksalaattikiviä). Perimältään terveet (N/N) koirat ( 10-15 %) voivat sairastaa kyynärnivelen/ lonkkanivelen/olkanivelen/kinnernivelen kasvuhäiriöitä, niillä voi olla polvilumpion luksaatio tai selkärangan spondyloosi tai hypotyreoosi tai addisonin tauti, rappeutuneet polven ristisiteet, sydänsairauksia, purentavikoja, maksa tai munuaissairauksia, silmäsairauksia, autoimmuunisairauksia jne. Voisin jatkaa tätä luetteloa loputtomiin ja kaikille näille sairauksille tunnusomaista on se, että ne ovat invalidisoivia, vaikeahoitoisia, kivuliaita ja monet kuolemaan johtavia. Lisäksi osa koirista on luonteensa puolesta jalostukseen epäsopivia ja pahimmat niistä lopetetaan purtuaan ihmisiä ja/tai toisia koiria. Eräiden maailmalla tehtyjen tutkimusten mukaan huu-sairauden puhkeaminen vaatii vielä tunnistamattoman geenin läsnäolon. Lyhyen matematiikan yo-kirjoituksissa suorittaneena yksinkertaisena ihmisenä voisin laskea jalostusyhdistelmien kaventuneen katastrofaalisesti.

Jokainen voi varmaan kertoa traagisen tarinan omasta koirastaan, joka sairastaa jotain tautia. Nyyh…
Kennelliiton jalostusstrategia on täysin ristiriidassa mustaterrierirodun geenipoolin laajentamiseen ja monimuotoisuuden mukanaan tuomaan elinvoimaisuuden lisäämiseen. Keskittyminen uuden huhaataudin vastustamiseen on miljoonabisnes laboratorioille ja tyhjänpäiväinen myyntivaltti pentumainoksissa.
Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. On kuitenkin hyvä miettiä perustuuko oma käsitys faktoihin, olettamuksiin vai omiin tulkintoihin.

Minä näen kasvattajien ”kansalaistottelemattomuuden” olevan ainoa tie rodun säilymiselle ja terveyden ylläpitämiselle. Yhdistyksen jalostussuositusten mukainen toiminta eli olla käyttämättä kantaja/kantaja-yhdistelmää on lopun alkua, suoranainen kuolinisku.

Ulkolaisten urosten käyttö ei ole aina mahdollista, tarpeellista tai edes suotavaakaan. Mitä kauempana uros asuu sitä vaikeampaa sen itsensä identifioimien on puhumattakaan sen suvussa esiintyvistä sairauksista. Itse olen ostanut Moskovasta pennun, jonka papereihin merkitty isä osoittautui vääräksi, se oli pentuna pudonnut parvekkeelta ja kuollut. Edelleen ihmettelen kuinka terveitä useiden maiden koirat ja niiden suvut ovat. Monien raporttien mukaan vähintään 10 % rotukoirien sukutauluista ei edes pidä paikkaansa.
Olen joskus ottanut tietoisia riskejä jalostusvalintoja tehdessäni, olen perehtynyt jalostuskoirien sukuihin sekä luottanut omaan intuitiooni huolimatta ulkomuototuomarien lausunnoista, jostain tiettyä tautia merkitsevästä kirjaimesta tai numerosta. Joskus riskinotto on kannattanut joskus ei, eikä ns. hyvä yhdistelmä paperilla ole aina tuottanut toivottua tulosta. Olen tuskallisen tietoinen miten kaikki voi mennä pieleen;olen useat kerrat itkenyt pentulaatikossa kuollut tai kuoleva pentu sylissä tai ollut todistamassa elämäni koiran Larissan vuotamista kuiviin epäonnistuneessa sektiossa. Olen myös havainnoinut koiria arkielämässä, treeneissä ja kokeissa ja näin yrittänyt päästä selville niiden todellisesta luonteesta. Olen itse kouluttanut ja kilpaillut kaikilla omaan talouteen kuuluvilla jalostukseen käytetyillä mustaterrierinartuilla ja mustilla snautsereilla päästäkseni selvyyteen niiden luonteenominaisuuksista. Luotan tietyssä määrin omaan kokemukseeni ja asiantuntijuuteeni koirankasvatuksessa, otan opikseni omista ja toisten virheistä. Eniten oppimista on vaatinut nöyryys äiti –luonnon edessä.

Saatan toki olla väärässäkin näin ajatellessani. Minun vaatimattomaan laskutaitoon perustuen jalostusyhdistelmät vähenevät rajusti, jalostuskriteerit painottuvat täysin epäolennaisen sairauden vastustamiseen ja koiran kokonaisterveys on unohtunut. Mikä laskennallinen mahdollisuus sairastua uraattikivisairauteen on kantaja/kantaja –yhdistelmässä ? Geeniperimältään sairas koirahan ei ole sairas vaan sillä on kohonnut riski muodostaa virtsaan uraattia, joka voi olla sakkaa, hiekkaa tai kiviä Tämäkin tilanne on usein hoidettavissa ruokavaliolla. Suurempi riski koiralla on jäädä auton alle vaikka asuisi keskellä ei mitään.

Mieleen tulee vanha suomalainen sananlasku lapsen heittämisestä pesuveden mukana. Metsä on myös näkymättömissä puilta. On niitä varmaan muitakin tähän hetkeen ja tilanteeseen sopivia.

Toistan itseäni jättäessäni jokaisen mietittäväksi mikä on terve koira, kuka sen arvioi ja montako riviä titteleitä ja millaisia kirjain- tai numeroyhdistelmiä sen toteaminen vaatii. Paljonko laboratoriokokeita siihen vaaditaan ?

Miten vastuullinen ja rotua rakastava kasvattaja toimii suhteessa kanssaihmisiin, millaista viestiä hän käyttäytymisellään ja sosiaalisen median välityksellä omaan toimintaymäristöönsä luo ?

Pääsiäisenä 2013

Ajatuksia taudista nimeltä hyperuricosuria ( HUU) ja kasvattajan vastuullisuudesta

Esipuhe

Siittiöissä ja munasoluissa on puolet ( 39) normaalien solujen ( 78) kromosomien määrästä. Siittiön hedelmöittäessä munasolun siirtyy sen kromosomien DNA-ketjut ja ketjun osana olevat tiettyä ominaisuutta koodaavat osat (geenit) munasoluun. Puolet kasvavan munasolun kromosomeista tulee isältä ja puolet äidiltä. Tässä kohtaa puhumme kahdesta huomionarvoisesta termistä: satunnaisesta kromosomien ja geenien valikoitumisesta sukusolujen muodostumisen yhteydessä sekä tilastollisesta todennäköisyydestä, jota periytyminen noudattaa ( täyttyy siis vain hyvin suurten määrien kohdalla).

Koira kantaa perimässään yli 500 erilaista sairautta. Osa sairauksista on ns. resessiivisesti periytyviä, joka tarkoittaa sitä, että terve geeni voittaa ja suojelee sairasta geenipariaan eikä eläin sairastu. Osa sairauksista on dominoivasti periytyviä ja esiintyessään jo yksinkertaisina saa sairauden aikaiseksi. Osa geeneistä on ns. letaaligeenejä eli joko yksin- tai kaksinkertaisina merkitsee elinkelvottomuutta; sikiö, pentue, suurin osa pentueesta kuolee ( syntyy kuolleena tai kuolee vääjäämättä lyhyen ajan sisällä). On ajateltu, että elinolosuhteiden rajun ja yhtäkkisen muutoksen keskellä ns. geenivirheelliset eläimet saattavatkin olla niitä, jotka selviytyvät ja pelastavat eläinlajin sukupuutolta.

Sellaisten eläinten pariutuminen keskenään, jolla on paljon samoja geenejä ( sukulaiset) lisää samaan ominaisuuteen samalla tavalla vaikuttavien geenien määrää. Sukusiitoksella pyritään niiden geenien lisäämiseen , jotka lisäävät jotain toivottua ominaisuutta. Ihan yhtä varmasti myös haitalliset geenit esiintyvät kaksin(monin) kertaisina. Tämä on syy miksi sukusiitos ei ole eläinpopulaation tie terveyteen ja elinkelpoisuuteen.

Luonnossa eläimen ensisijainen ja ainoa tehtävä on perimän siirtäminen seuraavalle sukupolvelle; lajin säilyttäminen. Luonnossa populaation monimuotoisuus ja geenipoolin laajuus on avain selviytymiseen. Kannassa piilossa olevat sairaudet pysyvät piilossa ja niiden kantajat pääsevät siirtämään muita arvokkaita geenejään seuraavalle sukupolvelle kun haitallisten geenien suojana on terve geeni.

Hyperuricosuria

Hyperuricosuria on perinnöllinen sairaus ( taipumus), joka aiheuttaa virtsan kiteytymistä; sakan, hiekan tai pahimmassa tapauksessa kivien muodossa. Kaikki virtsakivet eivät suinkaan ole uraattikiviä, vaan löytyy myös oksalaatti- ym. kiviä, jotka ovat ihan eri geenien aiheuttamia sairauksia. Perimältään sairailla koirilla on lisääntynyt riski sairastua tähän tautiin, jonka oireiden esilletuloon vaikuttaa esim ruokinta. Tässä voisi sairauden tilalla puhua paremminkin taipumuksesta.

Koirat voivat olla perimältään kolmenlaisia:

1) N/N normaalin geenin suhteen homotsygootti = terve

2) N/HU HU/N heterotsygootti eli ns. kantaja hyperuricosuria-taudin suhteen=terve
3) HU/HU perimältään homotsygootti sairautta aiheuttavan geenin suhteen. Suurin osa= terve, pienellä osalla oireita. Koirat ovat yleensä ilmiasultaan terveitä, mutta kaikki jollakin tavalla hyperuricosuriasta kärsivistä koirista ovat perimältään HU/HU. Osa sairastuneista joudutaan operoimaan, suurin osa selviää erikoisruokavaliolla.

Jalostussuunnitelma

Koiran perimässä on siis yli 500 erilaista sairautta. Keskittymällä yhden taudin poistamiseen saatamme ymmärtämättömyyttämme tehdä tilaa kolmelle uudelle taudille, jotka ovatkin paljon haitallisempia. Dysplasioidenkin vastustamisessa on rajattu vain kaikkein sairaimmat koirat pois jalostuksesta ( lonkat E ja kyynärpäät 3). Paljon enemmän vahinkoa teemme rodulle kaventamalla geenipoolia kerralla peruuttamattomasti ja saamalla esiin monta uutta ( yksikin tosi paha riittää) tappavaa tautia, jolloin geenipoolin vajetta on mahdotonta edes myöhemmin korjata. Kannasta hävitettyjä geenejä ei voi saada takaisin ilman roturisteytyksiä ( eikä aina niidenkään avulla).

Vastuullista kasvattamista on kannan ( jalostuskoirien) tutkiminen, asiallisen tiedon jakaminen ja yhdistelmien suunnittelu niin, että ilmiasultaan sairaiden koirien osuus minimoitaisiin. Kaikki yhdistelmät, missä toisena osapuolena on N tuottavat tämän taudin suhteen vain terveitä jälkeläisiä. Yhdistelmä , jossa yhdistetään kantajat keskenään tuottaa 75 %:n varmuudella terveitä koiria ( N/N, HU/N, N/HU). Lopuista HU/HU-perimäisistä eli kohonneen riskin omaavista koirista vain hyvin harva sairastuu ( siihenkin vaikuttaa ympäristötekijät kuten ruokinta).

HUU-taudin suhteen kantajayksilöiden perimää ei saa hävittää eikä geenipopulaatiota perustaa muutamien N/N-koirien tai terve/kantaja –yhdistelmiin. Vastuullisuutta ja ”rakkautta rotuun” on pitää huoli rodun tulevaisuudesta. Maailmalla on monia esimerkkejä siitä kuinka kapea-alainen ja lyhytnäköinen vain yhteen ominaisuuteen keskittyminen jalostuksessa on vienyt populaation tuhon partaalle. Joskus on ollut kyse suoranaisesta kuoliniskusta.

Vastuullisena pitkäntähtäimen suunnitelmana on varovainen jalostuskoirien karsiminen, tilanteen aktiivinen seuraaminen ja arviointi. Jalostuksessa ollaan käyttämättä ainakin sairas/sairas ( HU/HU -HU/HU ) yhdistelmää ja mahdollisesti sairas/kantaja ( HU/HU - HU/N) yhdistelmää. Muutaman vuoden päästä kartoitetaan tilanne uudelleen jatkotoimenpiteitä varten.

Vastuullisuutta on tehdä maltillisia jalostussuunnitelmia ja toimia yhteistyössä toisten kasvattajien kanssa oman rotunsa hyväksi.

Vastuullisuutta on olla toteuttamatta yltiöpäisiä oman edun tavoitteluun tähtääviä suunnitelmia, joiden tuho voi myöhemmin osoittautua peruuttamattomaksi.

Vastuullisuutta rotua kohtaan on myös asiallisen tiedon jakaminen, rodun myönteisen julkisuuden lisääminen ja ne mielikuvat, joita luo omasta rodustaan, omaa rotua harrastavista ihmisistä ja muista kasvattajista ympäröivälle yhteiskunnalle.

Koira on kokonaisuus, jossa kokonaisterveys, luonne ja se, että koira vastaa sille asetettuja odotuksia ovat niitä määreitä, jotka tekevät koirasta hyvän. Mikä on hyvä ja kuka sen määrittelee ? Onko se ulkomuototuomari, joka näkee koiran 2 min ajan kehässä ? Onko se koetuomari, joka arvioi koiraa 5-30 min ajan ? Vai voisiko ihan ”tavallinen ” ihminen, joka elää koiransa kanssa 24 /7 10 vuoden ajan olla asiantuntija oman koiransa hyvyyden määrittelyssä ?

Positiivisyys tausta-ajátteluksi koirankoulutukseen ja kaikkeen koiraharrastukseen

Minulla on ollut koiria perheenjäseninä ja kilpakumppaneina yli 40 vuoden ajan. Olen kilpaillut ja saavuttanut tuloksia lähes 20 eri koiralla. Omien koirieni saavutukset eivät ole seurausta omasta kunnianhimostani vaan narsistisesta oman itseni toteuttamisesta, halusta kehittää omia koirankoulutustaitojani koko ajan paremmiksi, halua kehittyä aina vain taitavammaksi koiranohjaajaksi ja kunnioittaa jokaisen koiran omia luonteenominaisuuksia entistä enemmän. Uskallus ylittää rajoja sekä pakottava halu tehdä jotain uutta ja kokeilematonta toimii moottorina, joka ei ainakaan vielä ole hyytynyt. Omien taitojeni testaaminen on kokeissa käymisen syy ja siksi maksimaalinen tuloshakuisuuden puute näkyy suhteellisen vaatimattomina tuloksina. Silti olen luotsannut kääpiösnautserin toko:n Suomen mestariksi ja tottelevaisuusvalioksi, mustaterriereitä jäljen ja yleiskokeen käyttövalioiksi sekä tottelevaisuusvalioksi, mustien snautsereiden kanssa olen kilpaillut voittajaluokassa parissakin lajissa yms. Olen tutustunut koko palveluskoiratoiminnan lajikirjoon kouluttamalla, kilpailemalla ja saavuttamalla kaikkialla hyväksyttyjä tuloksia. Olen kasvattanut yllä olevia rotuja 62 pentueen verran, toiminut palveluskoirakokeiden palkintotuomarina kymmenisen vuotta, vetänyt vuosikymmenien ajan erilaisia koulutusryhmiä. Luonnetestin rantautumista Suomeen, sen kehittymistä ja merkitystä /merkitsemättömyyttä koulutuksessa/kasvatuksessa sain seurata parin vuosikymmenen ajan aitiopaikalta parhaan mahdollisen luonnetestituomarin, Hannu Pitkäsen, mentoroitavana. Minulla on myös ollut onni saada erirotuisia koiria ohjaajineen ”valmennettaviksi”. Tämä riittäköön kokemuksestani.

Oheinen kuva vuodelta 1971 ; edessä minä ja Noora
Onnistunut, kumpaakin osapuolta rikastuttava ja tuloksellinen suhde on seurausta molemminpuolisesta luottamuksesta ja kunnioituksesta. Ohjaaja ei voi niitä ottaa, ne pitää ansaita.

Koirankoulutuksessa on kyse siitä kuinka onnistuneesti ohjaaja osaa tukahduttaa koiran epätoivottavat ominaisuudet ja kuinka taitava hän on löytämään ja hyödyntämään käyttökelpoiset ominaisuudet. Sillä miten ”hyvä” koira on ei ole niin suurta merkitystä kuin yleensä kuvitellaan. Sillä on merkitystä kuinka ”hyvä” ohjaaja on ! Toki huipputasolla koiran ominaisuuksilla on jo merkitystä, mutta sielläkään taitamaton ohjaaja ei saa hyvälläkään koiralla tuloksia.

Minä kunnioitan koiran omaa luonnetta ja teen aina käsissäni olevasta eläimenalusta harrastuskaverini. Joskus pääsen helpommalla, joskus se vaatii suunnattomasti pohdintaa, kokeilua ja epäonnistumisiakin. Epämukavuusalueelle joutumisen sietäminen ja siellä työskentely on vaatinut minulta omien toimintatapojen tutkiskelua, itseni aktiivista kehittämistä ja tietoista asennemuutosta. Vaikeuksien näkeminen saavutettavissa olevina mahdollisuuksina on ollut tausta-ajattelunani koirankoulutuksessa aina. Vasta siviilityössäni tapahtuneiden suurten asennemuutosten ansioita olen kyennyt tekemään positiivisuuden tietoisesti näkyväksi ajattelumalliksi, joka on kannatellut minua eteenpäin muuallakin elämässä.

Mitä haastavampi koira on ja mitä enemmän olen työskennellyt epämukavuusalueella sitä voimakkaampi on sisäinen palo kehittyä koirankoulutustaidoissa & koiranohjaajana, päästä mukavuusalueelle takaisin ja sitä suuremman mielihyvän tunteen onnistuminen tuottaa. Tällaiset kokemukset lisäävät luottamusta omiin kykyihini ja entistä enemmän pakottavat minua olemaan vieläkin parempi. Koko ajan kykenen oppimaan uutta enkä koskaan tule valmiiksi.

Doris selkeästi paineistui kun palkkasin sitä kauko-ohjauksessa viemällä namin suuhun onnistuneen asennonvaihdon jälkeen. Näin olen aina tehnyt, mitä nyt ? Opettelin ihan uuden tavan palkata koira: heitin ison palan koiranmakkaraa koiran taakse ( ettei opi edistämään) ihan samalla hetkellä kun onnistunut asennonvaihto tapahtui. Nopea Doris sai joskus kopin, mutta sillä ei ollut väliä. Sillä oli, että koiran palkkaus oikea-aikaistui eikä kuormittanut koiraa. Käyttämällä saalisviettiä hyväksi sain palkkion saamiseen vieläkin enemmän yritystä. Heitetyn makupalan käytön siirsin Doriksella muihinkin liikkeisiin.

Epäonnistunut harjoitus oli suunniteltu väärin; näinhän meitä on aina kehotettu ajattelemaan, parasta unohtaa se äkkiä. Mitä sana epäonnistunut tarkoittaa ? Mitä jos pysähtyisin miettimään mitä kaikkea tietoa harjoitus minulle antoi ? Mitä voin oppia ? Mitä koira teki hyvin ? Mitä osa-aluetta pitää harjoitella ? Mihin pitää tulevaisuudessa keskittyä ja panostaa ? Mitä minä tein oikein ? Miten minun pitää kehittyä koiranohjaajana ? Miten saan ensihetken pettymyksen käännettyä voitoksi : olipa hyvä, että tämäkin asia tuli nyt esiin. Ns. onnistunut harjoitus toisensa jälkeen luo ohjaajalle helposti illuusion koiran osaamisesta ja kupla puhkeaa yleensä kisatilanteessa. Ohjaaja pysyttelee mielellään mukavuusalueella eikä rohkeasti siirry seuraavalle tasolle ja ota riskiä ”epäonnistumisesta” ja sen aiheuttamasta mielipahasta. Koira ei opi yhtään mitään eikä ohjaakaan kehity koulutustaidoissaan. Epäonnistuneiden harjoitusten jälkeiset pahaolo-orgiat noudattelevat yleensä kaavaa: meni ihan pieleen-koira ei osaa mitään-ei tästä tule mitään-taidan lopettaa kouluttamisen tai siirtyä johonkin toiseen lajiin.

Jaana soitti yhtenä iltana ihan paniikissa: oli tulossa jälkitreenistä, jossa vajaa 2 vuotiaan mustaterrieri Merlinin into jäljestämiseen oli loppunut siihen kun itse talloi jälkiliinan jalkojensa alle. Luonteen pehmeys tappoi muutenkin alhaalla olevan vähäisen motivaation, koira tuli epävarmaksi ja yritti miellyttää ohjaajaa tarjoamalla maasta satunnaisia oksanpätkiä. Siis apua, tähänkö jäljestäminen nyt päättyi ! Tähän saakka Merlin oli jäljestänyt Jaanan mukaan ”hyvin”=rauhallisesti ja tarkasti . Minä olen vuoden ajan puhunut liian alhaalla olevasta motivaatiosta ja toivonut paljon enemmän saalistamisen ja tappamisen meininkiä matalavireisen koiran työskentelyyn, mutta ohjaajan sana on aina laki. En edes antanut luovuttamisen mahdollisuutta vaan yhdessä hetken päästä totesimme, että olipa hyvä kun motivaation puute tuli nyt esiin. Ja Jaana keksi ihan itse, että pitäisikö tehdä pelkkiä motivaatiotreenejä vähän aikaa eli siis 1-2 keppiä +ruokakippo jäljen päässä eikä ruokaa muualla ??? Ihanko totta ! Jos tarkkuus kärsii ja keppejä jää ilmaisematta niin mietitään sitä sitten myöhemmin, näin yhdessä pähkäiltiin.

Merlin sai kaipaamaani puhtia jäljelle ja ensi kertaa eläissään sekosi kun Jaana alkoi pakata jälkivarusteita autoon, jäi piippaamaan autoon ja rynni jäljelle. Nenä ei maasta noussut ja kapulat löytyivät aivan kuin tähänkin asti. Jos tätä elämää suurempaa ”epäonnistumista” ei olisi tapahtunut niin Jaana vieläkin hinkkaisi varovaisesti innottoman koiran kanssa; nyt liinan päässä vetää motivoitunut ja voimakas saalista ajava jälkikoira.

Sitä saamme mitä vahvistamme, mutta emme aina saa sitä mitä haluamme. Yksinkertaista, mutta -ah ! niin totta. Koira lisää aina sitä toimintoa mistä saa palkkaa eli yksinkertaisesti: kaiken halutun toiminnon pitää olla koiralle kannattavaa. Mutta emme aina palkkaa juuri siitä mitä haluamme lisää. Emme ole kyllin nopeita tai emme tajua mitä koira näkee/kuulee/ajattelee samalla hetkellä = mihin kaikkeen muuhun koira ehdollistuu juuri sillä hetkellä kun saa palkkaa. Tästä minulla on lukemattomia omakohtaisia huvittaviakin esimerkkejä.

Doriksesta (Mustaterrierinarttu Z. Dobraja Doris, Jk1 Tk1 Tk2) piti tulla haukkuva hakukoira, mutta haukun irtoaminen tuntui suunnattoman vaikealta. Puoli vuotta yritin tavalla jos toisella. Muistan elävästi kun yhtenä syyskuun kuulaana iltapäivänä jälleen kerran pyörin pihalla namit käsissä ja yritin saada ääntä esiin. Doris hyppeli edestakaisin ja yht´äkkiä sanoi ”hau !” Nami suuhun ja kehu päälle. Yritin uudestaan ja Doris hyppäsi ylös ja sanoi ”hau !” Pääsin palkkaamaan aivan oikea-aikaisesti ja tyytyväisenä myhäilin, että nythän homma alkaa edetä. Yritin kolmannen kerran ja Doriksen päässä syttyi lamppu: hän alkoi pyöriä ympäri ihan hulluna ja odotti sitä namia. Hän oli siis ehdollistanut palkan pyörimiseen eikä haukkumiseen .

Vuosia sitten opetin mustaterrierinarttu Maria ( Pesaparki Marinka Tk1) noutamaan tavalliseen tapaan olohuoneessa ja takan reunalta otin namin, jolla palkkasin. Siirryin sitten keittiöön ja heitin kapulan olohuoneen puolelle. Sujuvasti koira ryntäsi kapulan perään, mutta veikin sen olohuoneeseen istuutuen takan eteen keppi suussa odottamaan palkkaa.

Tai kuten ystäväni opetti nuorta rottweileriaan tulemaan sivulle oikeaoppisesti seinää hyväksikäyttäen , jotta koira tulee lähelle ja suoraan. Alkuharjoittelu tapahtui kodinhoitohuoneessa pesukoneen toimittaessa seinän virkaa. Ensimmäinen harjoitusrupeama sujui hyvin. Sitten ohjaaja siirtyi keittiöön ja pyysi koiran sivulle. Koira singahti kodinhoitohuoneeseen nojaten vasemmalla kyljellään pesukoneeseen –äkkiä palkka mulle !

Koirankoulutustaitoja voi ja pitää harjoitella. Uusia näkemyksiä pitää miettiä ja kysyä ”miksi ? ”. Aina voi tulla itse paremmaksi .

Olen muuttanut ajatusmaailmaani useita kertoja, viimeksi muutama vuosi sitten kun aloin nähdä Bob Bailyn ja Tommy Wirenin positiivisen ehdollistamisen mallissa jotain järkeä. Varovasti mietin miten uusi tapa mahdollisesti toimisi käytännössä, miten saisin sen siirrettyä omaan koulutustyyliini ja omille koirilleni. Sisäistin uudet tavat, jotka eivät niin paljoa poikenneetkaan minun siihen asti käyttämistäni; nyt vain ymmärsin miksi niin tehdään. Näin käytännön esimerkkejä meripelastusdelfiineistä, joiden palkkaaminen oli aloitettu 10 sek. sykleissä ja avomerellä partioidessaan riitti palkan saaminen 12 tunnin välein. Ymmärsin miksi Wiren käytti kanoja ( kana ei herätä mitään ennakkokäsitystä ihmisessä ja on äärettömän nopea reaktioissaan -> vaatii extranopeaa ja oikea-aikaista palkitsemista). Miten juuri tällä menetelmällä (=ehdollistamalla) pystytään eläintarhoissa turvallisesti siirtelemään tai tutkimaan vaarallisia eläimiä. Ja paljon ,paljon muuta. Kävin kuuntelemassa paria Wirenin luentoa ja otin yksityistunteja. Mutta ennen kaikkea mietin ja pohdin, kuukausia, ennen kuin olin vakuuttunut tavan toimivuudesta käytännössä ja vasta sitten olin valmis siirtämään sisäistämäni asiat omien koirieni koulutukseen.

Caesar Milanin koiran hallintaa ja ihmisen ehdotonta johtajuutta korostavat ajatukset myös pysäyttivät miettimään -juuri noinhan se on. Amerikkalaista suurenluokan showta, mutta ihan pelkkiä koiranpidon perustotuuksia. Ehdottoman johtajuuden-käsite on minulle erityisen merkityksellinen koska jokapäiväistä arkea jakaa kanssani tälläkin hetkellä 6 koiranartun lauma. Tämä ”dog whisperer” muuten kerran sanoi: voittajia ovat ne, jotka keskittyvät siihen mitä tavoittelevat. Lauseen olen siirtänyt ihan kaikille elämänalueille.

On tavallista, että ohjaajat rypevät epäonnistumisissa ja muodostavat itselleen ja sitä kautta ympäröivälle maailmalle koirastaan käsityksen sen perusteella mitä siinä ei ole ja mitä siitä puuttuu. Tällainen asenne estää koulutuksen etenemisen ja ohjaajan kehittymisen. Keskittyminen koiran vahvuuksiin (joita on aina) ja niiden valjastaminen tavoitteen saavuttamiseksi antaa mahdollisuuden oman itsensä kehittymiseen, koiran edistymiseen, maaliin pääsemiseen ja loppupelissä nautinnolliseen yhdessäoloon juuri sen maailman parhaimman kaverin kanssa, joka elää vain sinua varten.

Se ohjaaja, joka on valmis keskittymään koulutuksessa olevaan koiraansa ainutlaatuisena ja arvokkaana luontokappaleena, jonka omaa luonnetta tulee kunnioittaa on matkalla maailmaan, jossa ohjaaja ja koira tulevat yhdeksi. Sen matkan olen tehnyt yhä uudestaan ja uudestaan alusta saakka ja aina matkanteko on ollut yhtä kiehtovaa, jännittävää ja palkitsevaa. Optimistinen ohjaaja ajattelee: Millainen minun koirani on ? Mitä hyviä ominaisuuksia siinä on ? Miten saan ne hyväksikäytettyä koulutuksessa ? Pessimistinen taas ajattelee: millainen minun koirani ei ole, mitkä ominaisuudet estävät tai jarruttavat koulutusta ? Mitä ominaisuuksia siinä ei ole.

Juskan ( Mustaterrierinarttu Annushka, Hk2 Ek3 Jk2 Tk1) vahvuudet olivat aika nuoresta lähtien nähtävillä: ehdoton lojaalius minulle ja pohjaton ahneus. Toimintakyky, saalisvietti ja kovuus olivat puutteellisia, joten selvitä piti ruualla ja rakkaudella äitiin. Olin todella nöyrä tämän koiran edessä enkä koskaan haikaillut niiden ominaisuuksien perään, joita hänellä ei ollut. Hän ei vain sattunut olemaan paikalla kun niitä jaettiin. Koulutuksessa etenin vain ja ainoastaan hyväksikäyttäen Juskan vahvuuksia, joita totuuden nimessä jouduin työstämään joskus ankarastikin. Juska vastasi koulutukseeni hyvin ja minä opin hänen kanssaan näkemään asioita uudesta näkökulmasta.

Energiapommi snautseri Petra (Z. Petrushka Jk2 Hk2 Ek3) pysäytti miettimään miten saan kaiken sen ”hulluuden” valjastettua ja suunnattua tavoitteen saavuttamiseen. Jouduin tai paremminkin pääsin opettelemaan ihan uudenlaisen tavan saada koira toimimaan haluamallani tavalla = vain rauhoittumisen ja keskittymisen kautta hän pääsi suorittamaan liikettä, joka johti palkkioon.

Positiivisuus myös muussa elämässä auttaa meitä näkemään vastassamme olevat haasteet saavutettavissa olevina mahdollisuuksina. Se muuttaa passiivisen ” ei voi mitään”-ajatuksen eteenpäin suuntautuvaksi energiaksi ja estää pettymyksistä syntyvän mielen katkeroitumisen, joka mädättä ihmisen sisältä päin ja pitkään jatkuvana olotilana on yhtä tappavaa kuin kuolema.

Myönteinen, utelias elämänasenne ja koiran vahvuuksien korostaminen auttaa myös koirankasvatuksessa pohtimaan mikä on ihan oikeasti merkityksellistä ja kenelle. Kasvattajien tyhjät, mitäänsanomattomat ja ylevät tarkoitusperät menettävät merkityksensä. Mistä kaikesta on koiraharrastuksessa kyse ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon ”sisäänajettaessa” uusia koirakkoja omaan harrastusmaailmaamme ? Mitä me viestitämme heille , tahallisesti tai tahattomasti ? Onko kyse tiukkapipoisesta ”verenmaku suussa” –meiningistä, näyttelykehien kiertämisellä saavutettujen titteleiden yliarvostuksesta ja toisten kasvattajien saavutusten sekä heidän koiriensa halveksumisesta vai myönteisestä ja avara -katseisesta suhtautumisesta kaikkeen koiraharrastukseen, aktiivisesta koira-kulttuurin parantamisesta ja kaiken elämän kunnioittamisesta.

Mitä sinä koiranomistajana ja –harrastajana viestität ympäristöllesi ?

Mustaterrierin koosta, trimmauksesta, turkin pituudesta, näyttelyarvostelusta ja rotumääritelmästä

Listoilla -avoimissa ja suljetuissa-, yksityisissä keskusteluissa ja yleisimmissäkin on repivään sävyyn arvosteltu tuomareita vääränlaisesta arvostelusta, vääränlaisia koiria, joita tuomarit palkitsevat, näytteilleasettajia, jotka uskaltavat tuoda näitä vääränlaisia koiria arvosteltavaksi, kasvattajia, jotka näitä vääränlaisia koiria kasvattavat ja FCI:n hyväksymää rotumääritelmää, jonka mukaan vääränlaiset koirat koirat on palkittu.. 30-vuotisen näyttelyrupeamani aikana olen toki sen oppinut, että ne terävimmät, ”asiantuntevimmat” ja valitettavasti myös katkerimmat kommentit tulevat aina kehän laidalta sekä niiltä, jotka ovat vain kuulleet miten ne parhaat koirat jäivät jälleen kerran vaille ansaittua arvostusta.

FCI:n hyväksymässä -siis virallisesti käytössä olevassa- rotumääritelmässä mustaterrierin koko määritellään seuraavasti: urokset 66-72cn, nartut 64-70 cm. Tämän mukaan 66 cm korkea uros on TÄYSIN rotumääritelmän mukainen eikä sitä voi rangaista koon perusteella. Rotumääritelmässä ei myöskään sanota, että suurempi on parempi kuin pienempi eli esim kahdesta uroksesta 72 cm korkea ei ole korkeutensa puolesta parempi kuin se juuri ja juuri vaatimuksen täyttävä 66 cm korkea uros, jota voinen kuvailla sanalla ”pieni”, mutta ei liian pieni. 70 cm korkea narttu ei ole mitenkään parempi kokoa ajatellen kuin 66 cm korkea uros. Ne ovat molemmat rotumääritelmän mukaisia -äärirajoilla, mutta määritellyissä mitoissa, eikä kumpaakaan tule laatuarvostelussa rangaista koon perusteella.
Kaikissa roduissa sentin ylitys tai alitus ei laatuarvostelussa palkintosijaa yleensä alenna, jos koira muuten on erinomainen rotunsa edustaja. Jopa kääpiösnautsereiden arvostelussa ( kokohaitari 30-35cm, 2 jopa 3 cm ylitys ei automaattisesti alenna palkintosijaa -riippuu tietenkin tuomarista ).
Rotumääritelmän mukaan 74 cm korkea uros on sallitusta 66-72 cm:stä yhtä paljon poikkeava kuin 64-senttinen uros.
Selvä sukupuolileima tulee monesta muustakin asiasta kuin säkäkorkeudesta.

FCI:n hyväksymässä ja käytössä olevassa rotumääritelmässä mustaterrierin turkin pituudeksi määritellään 4-10 cm.Voittaja-04 -näyttelyn esillä olleiden koirien turkin pituuksista käyty keskustelu taitaa olla jo jäänyt joulun jalkoihin, mutta ettei kenellekään jää epäselväksi olivat myös ne julkisesti haukutut 11 koiraa 5 cm pitkissä turkeissaan täysin rotumääritelmän mukaisesti trimmattu.. Rotumääritelmässä ei myöskään sanota, että pitempi turkki on parempi kuin lyhyt, jolloin koiria ei voi asettaa paremmuusjärjestykseen turkin pituuden perusteella.
Trimmauksesta voi aina olla montaa mieltä, mutta ellei koira ole rotumääritelmän vastaisesti trimmattu ei ihmiskäden jättämää jälkeä pitäisi oikeastaan huomioida arvostelussa lainkaan.
Karvanlaadun pitäisi olla vähintäinkin karhea, jopa karkea ja sen vaatimuksen uskallan väittää täyttyneen niiden lyhemmässä trimmissä joulukuussa esitettyjen koirien kohdalla.

Koirahan tuodaan arvosteltavaksi juuri sille tietylle tuomarille, joka arvostelee koiran senhetkisessä kunnossa rotumääritelmää hyväksikäyttäen . Tämähän on se lähtökohta. Tuomareiden ei edes kuulu tietää, miten jossain tietyssä maassa koirat arvostellaan, minkälaisia erilaisia trendejä tietyt maat suosivat trimmauksessa, hyväksytäänkö jossain maassa yli- tai alamittaisia jne. Monissa maissa on kehitetty roduista ihan omanlaiset tyypit ( englantilaiset suosivat raskaita snautsereita, saksalaiset äärettömän karkeita ja lyhyitä snautseriturkkeja, jenkeillä on omat joutsenkaulaiset, epätasapainoisesti kulmautuneet tyyppinsä vähän joka rodusta jne ) Tuomareilla on jokaisella myös omat henkilökohtaiset mieltymyksensä ( niin kuin jokaisella ihmisellä on ), eikä niitä ole mahdollista välttää. Eikä ole tarpeellistakaan !!!
On varmaan ihan jokaisen edun mukaista, että joku tuomari tykkää suuremmista, toinen pienemmistä, toinen arvostaa liikkeitä, toinen ei niistä juuri mitään ymmärrä, joku panee esittämisen ja turkin kunnostuksen etusijalle jne….
Rodun kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että mahdollisimman erilaisia koiria palkitaan näyttelyissä. Tällöin jalostukseen käytettävien koirien määrä kasvaa ( nykyisin kun lähes yksinomaan tittelit ja näyttelyvoitot ohjaavat jalostusta ).
Mustaterierin jalostus on monissa maissa muuttunut insestijalostuksksi, jolloin rodusta häviää geenejä ja suuri osa koirista on sukua keskenään. Erilaisten variaatioiden hyväksymisellä säilytämme mustaterrierirodussa mahdollisimman laajan geenipohjan, joka on kaikille koiraroduille tulevaisuuden elinehto.

Koiranäyttely on kilpailua ja joka leikkiin lähtee se leikin myös kestäköön. Ja kun vaan muistamme, että mistään muusta ei ole kysymys kuin kauneuskilpailusta ja englanninkielinen sana ”SHOW” kertoo ihan kaiken.

Kokemuksia mustaterrierin koulutuksesta ajalla 1976 - 2004

Lähes 30 vuoden rupeaman olen harrastanut mustaterrierin kanssa. Se on ollut minulla aina perhekoira, mutta olen kilpaillut jokaisella (myös Saksasta lainassa olleella uroksella, Schaitanilla).. Kouluttaminen ja kisaaminen ovat mielestäni ainoa tapa saada selville koiran luonteenominaisuudet, koulutettavuus ja erikoisesti stressinsietokyky.
Tämän ajanjakson aikana olen kouluttanut ja kilpaillut seuraavilla mustaterriereillä:
Narttu Extas Amanda JK1
Uros Pikkupirtin Alfred K VA ( jälki & yk,. SM4 yk:ssa ) JK3 YK3 HK3 VK1 SK1, T VA (ainoa rodussa) Narttu Grata HK2 EK1 , 3 x 1 avo tokossa.
Narttu Zornoi Anitra JK2 HK1 , 3 x 1 avo tokossa
Narttu Pesaparki Marinka 2 x 1 alo tokossa
Uros Opes Ardshe JK1
Narttu Sonja from Maria 4 x 1 avo toko
Uros Zornoi-Buran HK1, 2 x 1 alo tokossa
Narttu Zornoi Raisa JK2 , 2 x 1 alo tokossa
Narttu Zornoi Ljuba-Larissa JK1 HK3 EK3 (2 x 1 voi ek:ssa) 3 x 1 avo tokossa
Narttu Zornoi Brina JK2 HK2 EK2 , 2 x 1 alo tokossa
Narttu Annushka HK2 EK3
Narttu Malahovskaja Milashka Zornoi JK1
Näitten ohella koulutin Santun kääpiösnautserin T VA:ksi ja saavutin TOKO:n Suomenmestaruuden vuonna 1984. Mustalla kääpiöllä Z. Gretalla on 1 x 1 alo tokossa. Kasvattamillani mustilla keskisnautsereilla Z. Petrushkalla on koulutustunnukset JK2 HK2 EK3 ja Z. Xantipalla JK2. Petra on yksi mainioimmista kilpailukoiristani, jonka lähes 100 pistettä hipovat tottelevaisuussuoritukset saivat aikanaan ansaittua huomiota. Koekäyntejä yhteensä lähes 300 ( Pk-kokeet, vetokokeet, tottelevaisuuskokeet, rauniokokeet )! Vaikuttavaa ???

Miten mustaterrierin koulutus eroaa muiden rotujen koulutuksesta? Ei mitenkään! Mustaterrieri ei ole paimenkoira ja siltä puuttuu paimenkoiralle ominainen ohjaajapehmeys ja luontainen kontaktinpito ohjaajaan. Jokainen koira on oma yksilönsä ja ratkaisevaa koulutuksen onnistumiseen on se, miten syvällisesti ohjaaja haluaa / pystyy paneutumaan koiran luonteen ymmärtämiseen ja miten paljon aikaa, vaivaa ja rahaa hän on valmis uhraamaan toteuttaakseen unelmansa.

Jokaisen uuden koiran –pennun tai aikuisen - edessä tulee olla nöyrä, hyvinkin nöyrä. Tulee etsiä ne koiran vahvuudet, joita hyväksi käyttäen koulutus suunnitellaan. Tietenkin on hyvä tiedostaa heikot alueet, mutta niiden ei saa antaa kahlita koulutusta. On helppo nähdä, että tältä koiralta puuttuu esim. saalisvietti ja todeta, että ei ole koulutuskelpoinen. Mutta mitä hyvää tässä eläimessä on ? – voimakas laumavietti on havaittavissa ja se on äärimmäisen ahne. Tai koira näyttää olevan pehmeä eli ei voi kouluttaa. Sillä on kuitenkin suuri taistelutahto. Näiden kahden esimerkkikoiran vahvuudet – laumavietti ; ahneus ja taistelutahto - ovat se voimavara, jonka varaan rakennetaan tuleva koulutus. Piikkipanta ja sähkö sekä muut sadistiset koulutusmetodit ovat sekä kouluttajaa että koulutettavaa halventavia, eivätkä ole eläimen omaa luonnetta kunnioittavia. En koskaan tule hyväksymään niiden käyttöä. Omissa tottelevaisuus- tai maastoryhmissäni en koskaan ole sallinut, enkä tule sallimaan niiden käyttöä enkä muitakaan voimaan, väkivaltaan tai kipuun perustuvia menetelmiä.
Yhteensä yli 30 vuoden aikana (olen tyttösenä kouluttanut saksanpaimenkoiran ja labradorin) monet asiat olen joutunut opettelemaan kantapään kautta ja jopa niin, että olen tuottanut sekä pelkoa ja epävarmuutta omassa koirassani - niistä tilanteistä olen edelleen häpeissäni.

Kului ainakin 15 vuotta ennen kuin pystyin myöntämään, että minä olen syyllinen siihen, että koulutus ei edisty toivotulla tavalla. Minä olen suunnitellut harjoituksen väärin. En ole opettanut koiralle sitä mitä vaadin tai olen menettänyt malttini kun koira ei todellakaan ymmärrä mitä haluan sen tekevän. Olen myös vanhoilla päivilläni ymmärtänyt, että koira ei koskaan ns. näytä keskisormea. Jos koira ei tottele, se ei ymmärrä mitä haluan tai sitten se ei halua totella.. Miksi se ei halua totella ??? Mitä olen tehnyt väärin ???
Kaikkein eniten olen oppinut kouluttaessani ja kilpaillessani menestyksellä ns. ei niin hyvän koiran kanssa. Tällöin olen joutunut asettumaan koiran asemaan ja käyttämään kaiken luovuuteni sekä mielikuvitukseni vääntäessäni rautalangasta asiat mitä haluan sen tekevän.

Kaiken kaikkiaan mustaterrieri on helppo koulutettava. Koskaan sille ei kuitenkaan saa sellaista nopeutta, jolla paniikissa oleva mali suorittaa tottelevaisuuden. Voima, halukkuus ja kontakti ovat täysin riippuvaisia kouluttajan taidoista.
Mustaterriereilleni tyypillistä on antaa kokeissa kaikkensa. Vaistoavat ilmassa leijailevan jännityksen ja haistavat veressäni kohisevan adrenaliinin . Jälkikäteen ihmettelen täydellisiä pistoja henkilöhaussa ja näppärää rullailmaisua tai intensiivistä jäljestämistä, tarkkaa kulmatyöskentelyä ja varmaa keppi-ilmaisua. Harjoitusten perusteella olisin ollut vähempäänkin tyytyväinen. Mustaterrieri on erinomainen jälkikoira - sitkeä ja peräänantamaton. Se kestää hyvin painetta ja erilaisia ääriolosuhteita. Mustaterriereillä kilpaillessani ns. huono sää on yleensä koitunut eduksemme -rankkasade, helle, huono maasto tms. Silloin mustis näyttää kuka jaksaa ja osaa.
Mustiksella on hyvä ilmavainu ja nykyään kun ovat sosiaalisia (aina ei näin ole ollut ) ja ahneita on piiloutuneiden henkilöiden etsiminen ”piece of cake”. Nykyiset hakukoirani ovat rullakoiria ja vasta viime vuosina olen ymmärtänyt mikä on rullailmaisun ” The Juttu”. Viestikoe ei ole useankaan mustiksen laji. Toki olemme joskus vuonna ”kivi ja kirves” voittaneet alokasluokan viestikokeen. Suojeluakin olen harrastanut ja selvittänyt Retulla (Pikkupirtin Alfred) alokasluokan kahdella ykköstuloksella. En kuitenkaan enää näe mitään hienoa siinä, että koira opetetaan puremaan ihmistä. Länsimainen suojelu onneksi usein tapahtuu saalisviettiä hyväksikäyttäen, kun taas itänaapurin oma ”suojelu” perustuu lähes yksinomaan puolustusvietin hyväksikäyttöön eikä juurikaan pidä sisällään ns. hallintaliikkeitä.
Suojelukoiran tulee mielestäni olla erikoisen tasapainoinen, omata vahvan hermorakenteen ja avoimen & ystävällisen perusluonteen. Valitettavasti vain purutreeneistä saavat useat epävarmat tuoreet koiranomistajat egolleen jatketta.

Määritelmä ”Hyvä Koira” on kuin veteen piirretty viiva. Toiselle hyvä koira on viettipommi mali, jollekin voimaa uhkuva rauhallisempi rotikka. Minulle hyvä koira on juuri se mukava mustaterrieri, jonka häntä viuhtoo edestakaisin lähdettäessä treeneihin. Joka tuijottaa kasvoihini kysyäkseen ” mitä haluat minun tekevän ?”. Jonka katse on nauliintunut suuhuni kun se keskilinjalla odottaa lähtölupaa ” hae ukko” tai jälkivaljaat päällä yrittää jo tiellä saada vainua kapuloille johtavasta jäljestä.

Saavutukset ovat ulottuvilla ainoastaan suunnitelmallisen harjoitusohjelman ja harjoituspäiväkirjan avulla!
Ole koulutuksessa nöyrä ja avarakatseinen.
Kunnioita oman koirasi luonteenpiirteitä ja suunnittele koulutus niiden mukaan.
Muista koko ajan mitkä ovat koirasi vahvuudet äläkä jatkuvasti haikaile sellaisten ominaisuuksien perään mitä koirallasi ei ole.
Pyydä rehellistä kritiikkiä ja kestä se kuin ”mies” -älä loukkaannu vaan ota opiksesi.
Pilko jokainen liike (tottelevaisuudessa ja maastosuorituksessa) niin pieniin osiin kuin mahdollista ja opeta jokainen osio erikseen. Yhdistä sitten kun koira osaa osiot kunnolla.
Muista, että koirasi yrittää tehdä asiat niin hyvin kuin osaa ja pystyy.
Älä hermostu, ole lempeä ja kärsivällinen.
Harjoittele yhtä asiaa kerrallaan.
Älä ole ahne eli älä etene liian nopeasti. Perusasiat pitää olla kunnossa ennen kuin siirrytään eteenpäin.
Älä kouluta näyttääksesi kavereille mitä koira osaa. Kokeet ovat näyttämisen paikka.

Kaikilla Zornoi-kennelistä lähtevillä pennuilla on etuoikeus saada yksilöllistä tottelevaisuus- ja maastokoulutusta (jälki ja haku). Joko ihan kädestä pitäen tai etäopetuksena e-maililla. Minulla on lähes aina 1-3 innokasta kasvattini omistajaa, joiden kanssa keskustelemme koulutuksesta viikottain.

Jalostuksen visioita (3.4.2007)

Tuolla yhdistyksen virallisella foorumilla otin kantaa -ehkä vähän turhan kärkkäästikin- mustaterrierin monessa maassa vallalla olevaan "jalostusmenetelmään" : ahtaaseen sukusiitokseen. Jokainen varmaan jo koulussa on lukenut sen haitoista ja ne on myös kiistatta osoitettu elävässä elämässä ( kotieläinjalostus, uhanalaiset villieläimet, ihmiset). Ihan surutta astutetaan esim puolisisaruksia keskenään. Sukutaulut ovat jo 3:ssa näkyvissä olevassa sukupolvessa huomiotaherätttävän sukusiittoisia, mutta kun mennään esim kaksi polvea taaksepäin sukusiitosaste nousee huimasti.

Jokainen tietää, että sukusiitoksella hävitetään geenejä ja saadaan esiin piileviä sairauksia ( joita on koiralla ja ihmisellä eniten koko luomakunnassa ), luonne ja elinvoimaisuus hekkenevät. Tämähän on fakta eikä mitään minun mutu-tietoa. Kahden voimakkaasti sukusiitetyn koiran, jotka eivät ole sukua toisilleen, yhdistäminen palautta sukusiitosasteen näennäisesti nollaan, mutta hävitettyjen ja homotsygoottisten geenien haitat ovat silti olemassa ja jäävät kantaan.

Muutamilla ns. huippu-uroksilla ja niiden jälkeläisillä täytetään koko maailma. Suomen oloissa esim Svantte-pojan naima-aika on auttamatta ohi. Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen sen jälkeläisiin (Doris tuntuu nyt parhaalta palveluskoiralta mitä minulla on ehkä koskaan ollut, lisäksi on "always happy" - tyyppi ) ja voin vain toivoa, että sen käyttäminen kolmelle nartulle ei ollut virhe.

Usea rotu on jo tällä hetkellä tuhoon tuomittu.
Nyt on alkamassa geenitestauksen aika. Koiran ilmiasuhan( fenotyyppi) ei ole sama kuin perimä(genotyyppi) ja sitä perimää on tarkoitus kartoittaa. Suuri määrä koiria saadaan takaisin jalostukseen: sairauksien kantajat esim voidaan astuttaa perimältään terveellä. Jos luuston kasvuhäiriöille löydetään geenit niin ns. lievästi viallinen koiraa voidaan huoletta käyttää jalostuksessa jos sen perimä on terve tai ainakin vialliselle voidaan valita perimältään terve partneriksi.
Rotukirjoja tullaan avaamaan: saman rodun väri-, koko- ja karvalaatumuunnokset saadaan sekoittaa ja varmaan tullaan hyväksymään yli roturajojenkin tapahtuvia risteytyksiä.Läheisten rotujen rotukirjat yhdistetään jne. Tämä on vain ajan kysymys.
Jalostukseen tulee käyttää niin montaa yksilöä kuin mahdollista, varsinkin ne tittelittömät ns. tavalliset peruskoirat, jotka ovat terveitä ( +urokset astuvat, nartut tiinehtyvät, synnyttävät hyvin ja hoivaavat kunnolla pentunsa ), hyväluonteisia ja ovat tunnistettavasti tietyn rodun edustajia.

Hyväluonteisuuteen sisällytän nykyisen muuttuneen ympäristön aiheuttamat vaatimukset ( sosiaalisuus, ystävällisyys, oppivaisuus, melun- ja häiriön sietokyky ja myös kyky jäädä yksin). Parhaat alan asiantuntijatkaan eivät osaa kertoa kuinka paljon ja miten luonteesta sellaisenaan periytyy, hyvin vähän kuitenkin. Koiran näkyvä osa luonnetta on perimän ja ympäristön ( kaupunki/maaseutu, yksin/laumassa, koulutettu/kouluttamaton, hyvä ohjaaja/huono ohjaaja, hyviä kokemuksia/huonoja kokemuksia jne ) muovaama paketti.

Nykyinen lähes pelkästään näyttelymenestykseen perustuva jalostus on ajanut koirarodut turmion partaalle tai yli.
Pitäisi etsimällä etsiä potentiaalisia jalostuskoiria, vaikka niillä ehkä olisikin joku vika tai eivät yllä huippusijoille näyttelyissä. Tai ovat vain tavallisia kotikoiria ilman yhtäkään titteliä. Elämässä pitää ottaa riskejä saavuttaakseen jotain ja tämä koskee myös koiranjalostusta (=kasvatusta). Suurten ( miksei pientenkin) yksittäisten kasvattajien tekemät ratkaisut jalostusvalinnoissa joko tervehdyttävät tai tuhoavat koko populaatiota.Yhteistyötä kasvattajien välillä tulisi kehittää niin jalostuskoirien valinnan kuin tuontienkin suhteen. Kaikenlainen tieto pitäisi käyttää rakentavasti hyväksi, eikä repostella netissä kaikenlaisilla roskasakin keskustelufoorumeilla.Tietoa tulee vaalia ja käyttää sille kuuluvalla arvokkuudella. Vääränlainen tiedon käyttö johtaa automaattisesti salailuun eikä suinkaan avoimuuteen.

Tulemme elämään jännittäviä aikoja.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXMustaterrierin luonne

Dominanssista ja muuta mustaterrierin luonteeseen liittyvää ( 17.3.2008 )
Rottweiler tappoi perheen 10-vuotiaan pojan, bullmastiffi aikuisen oman perheen naisenjäsenen ja bullterrieri oman perheen vauvan. Karua luettavaa ! Jatkuvasti uutisissa on lievempiä purematapauksia, joissa uhrin henki on säästynyt, vaikkakin vammat ovat saattaneet olla vakavia.
Usea tragedia on kuitenkin antanut viitteitä tulevasta jo aiemmin.
Useampikin mustaterrierin omistaja/kasvattaja on esittänyt arveluttavan ylistäviä ihailuja kovemman ja dominoivamman mustaterrierin puolesta. Niitä pidetään haastavina ( rivien välistä olen lukevinani jopa toivottavina ) ja samaan hengenvetoon ystävällisiä ja sosiaalisia yksilöitä kuvaillaan halveksivasti luonteettomiksi ja lapasiksi.

Mustaterrierihän jalostettiin aikojen alussa laitoskäyttöön soveltuvaksi, joka tarkoitti siis tarhaolosuhteita, joissa koira myös teki työtä useammalle ohjaajalle. 70- ja 80-luvulla mustaterrieri oli melkoisen vaikea suuressa puolustushalussaan, epäluuloisuudessaan ja dominanssissaan (= halu hallita ja päättää asioista = olla johtaja ). Vasta kun kasvatus siirtyi myös harrastajien keskuuteen sekä ulkonäkö että luonne muuttui rajusti. Jo 90-luvun mustikset olivat tyylikkäitä, sosiaalisia, helppopitoisia perhekoiria. Jostain nyt kuitenkin nostaa päätään vanhan ”purevan” mustaterrierin ihannointi.
Mustaterrieri kehitettiin vanhan Neuvostoliiton tarpeisiin aikana, jolloin koiran sai lähettää valoitta ajavan polkupyöräilijän perään, aikana, jolloin ihmisillä ei ollut aseita ja kulttuuriin, jossa koirapurema vielä tänäkään päivänä ei ole niin paha juttu.
Suomessa koiranomistaja (haltija,ulkoiluttaja) on aina vastuussa koiran hampaan jäljistä ihmisessä. Virkakoiratkaan eivät saa purra kuin äärimmäisissä olosuhteissa.
Kuvitellaan, että dominanssi, kovuus ja puolustustahto ovat hyviä ominaisuuksia. Ne eivät kuitenkaan auta missään harrastusmuodossa ja tekevät elämän koiran kanssa vaikeaksi ja vaaralliseksikin. Kerran vallanmakuun päässyt koira ei koskaan suosiolla luovu asemastaan vaan kaiken aikaa yrittää löytää vallan ottaneen ihmisen heikon hetken ja saada alfa-yksilön asema takaisin: kalifiksi kalifin paikalle. Tällaisen valtaistuimelta syrjäytetyn koira elämä on varsin stressaavaa kun sen täytyy joka hetki olla sitä uutta vallankumousta järjestämässä. Se ei voi nukkua rauhallista unta eikä onnellisena vain nauttia isosta pihasta ja ympäröivistä ihmisistä tietäen, että kaikki ihmiset, vieraatkin, ovat kivoja ja jos jotain pahaa tapahtuisi omat ihmiset kyllä suojelisivat. Ehei -sen pitäisi ottaa se tarkkailijan, varoittajan, ja puolustajan rooli.
Olen lukenut ”koirankorjauskirjan” ja nauttinut suuresti sen sisällöstä. Asiaa, joka sana.
On kuitenkin muistettava, että keskiverto matti meikäläisen perhe ei tunnista pennun vallanhaluyrityksiä ja vasta kun koira on useiden purematapausten jälkeen menossa piikille otetaan viimeisenä oljenkortena yhteyttä ongelmakoirakouluttajaan. Koirankorjausprojekti ei ole vain muutaman kalliin terapiakäynnin mittainen vaan jatkuu koko koiran eliniän ajan.
Dominoivan pennun tunnistaa yleensä jo pentulaatikossa. Rintaansa röyhistelevä pentu, joka häntä haastavasti koholla selän päälle rohkeimpana taapertaa vierasta vastaanottamaan tai jopa iskee hampaansa ostajaehdokkaan käteen ei ole paras lapsiperheen lemmikki. Kaikki katastrofin elementit ovat näkyvissä. Dominoivan koiran kanssa eläminen onnistuu kun on lähes ”korkeakoulutasoinen tutkinto ” koirankoulutustaidoissa ja jokainen perheenjäsen on vihkiytynyt asiaan.. Kuitenkaan sellainen ei ole missään tapauksessa ideaali perhekoira eikä varsinkaan jos perheessä on lapsia.

Itselläni on ollut viime vuosituhannella ( 70-luvulla) muutama vähän vähemmän sosiaalinen tapaus ja 2000-luvulla vain yksi todella dominoiva mustaterrieri, jonka elämä loppui luonteen takia valitettavan lyhyeen. Dominanssi siirtyi ikävällä tavalla omaan laumaan – kun ihmisjäsentä oli mahdoton hallita se siirsi käytöksen omaan koiralaumaan kohdistuvaksi. Useamman kerran paikkailtiin sekä mustaterrierejä että kääpiösnautsereita ja kun viimeksi mainitut operoitiin manan majojen pihamailta henkiin oli aika heittää sydäntä raastavat jäähyväiset .Huolimatta siitä tosiseikasta, että narttu oli erittäin kaunis, helppo kouluttaa, kesti hyvin paineita kisoissa, joissa toimi myös mallikkaasti. Lähipiirissä oli ko koiran veli, joka myös nukkui ikiuneen vielä ihmisveren ( omani ) maku suussaan. Molempia ehdin käyttää jalostukseen: nartun jälkeläisissä löytyy minua vähemmän viehättäviä luonteenominaisuuksia; uros sen sijaan jätti myös minua tyydyttävää luonnetta.
Minä en kunnioita mustaterrierin alkuperäistä luonnetta. Olen niiden alkuperäiseen luonteeseen aikoinaan tutustunut sekä Suomessa että rodun kotimaassa. Kuka haluaa vallanhaluisen, puolustushaluisen perheenjäsenen, jonka kanssa saa aina olla varuillaan ! Kuka sellaista tarvitsee, kuka sellaisen koiran haluaa naapuritontille tai kyläilemään.
Mustaterrieri on 99,9 % seurakoira, joten tätäkään taustaa vastaan en ymmärrä tavallista perhekoiran elämää hankaloittavien ominaisuuksien ihannoimista.
Kaikkien koirien, rotuun katsomatta, tulee olla ystävällisiä, avoimia ja sosiaalisia elämänasenteeltaan. Nämä eivät heikennä minkäänlaisten käyttöominaisuuksien ilmentymistä.
Koira elää länsimaisessa yhteiskunnassa ihmisten ehdoilla ja edellä kuvailemani luonteenominaisuudet ovat nyky-yhteiskunnan minimivaatimukset taajamakoiralle.
Lisäksi itse arvostan koiran ( myös mustaterrierin ) iloisuutta, oppivaisuutta ja halua yhteistyöhön.
Valitettavasti luonnetestissä, joka alunpitäen kehitettiin sotapoliisikoira-aineksen löytymiseen ruotsalaisesta saksanpaimenkoirakannasta, ei dominanssi tule näkyviin. Tosin hyvin dominoiva (+suht. kova ) koira näyttää pärjäävän hyvin, koska on tottunut seisomaan omilla jaloillaan: huolehtimaan lauman puolustamisesta ja päättämään itse asioista eikä kysele lupaa ohjaajalta.
Hieman pehmeä koira on ehdottomasti helpoin koulutettava ja tuntuu muussakin elämässä mukavalta. Minulla on tapana antaa lupa syömiseen, autoon nousemiseen, autosta poistumiseen, sohvalle nousemiseen, vastaantulijan tervehtimiseen; viimeksi mainittu on vielä vaiheessa nuorison kohdalla.
Koirien täytyy myös luottaa ihmiseen ja alistua epämiellyttäviin toimenpiteisiin. Jos luotto pelaa alfa-ihmiseen niin koira antaa henkensä hänen käsiinsä eli luottaa, että johtaja suojelee eikä anna mitään pahaa tapahtua.
Minulla on suuret vaatimukset luonteen suhteen sillä edelleen yli 30 vuotta kestäneen aktiivisen koulutus/kilpailurupeaman aikana olen toki oppinut miten mikäkinlainen koira koulutetaan, mutta myös sen, että koiran tarkoitus on tuottaa iloa ja nautintoa eikä pahaa mieltä eikä tehdä elämää hankalaksi. Myös minun koulutetut ja kilpailevat koirani elävät perhekoirina. Niiden on se paikkansa lunastettava antamalla suosiolla ja vapaaehtoisesti kaikki valta minulle sekä hyväksyttävä ehdoitta oma laumansa & paikkansa siinä.

Toivon, että mustaterrierin luonteen maine, joka aivan viime aikoina vasta on saanut myönteistä arvostusta, ei käänny laskuun. Omalla paikkakunnallani rotua on totuttu pitämään kilttinä, ystävällisenä seuralaisena ja oivana palvelukoirana johtuen varmaankin omasta viestistäni ympäröivälle maailmalle. Toivottavasti jokainen mustaterrierin omistaja ja kasvattaja viestittää samoa arvoja.